United Bankers Oyj kasvattaa omistustaan UB Nordic Forest Management Oy:ssä 100 prosenttiin

9.5.2017 United Bankers

   
United Bankers Oyj
YHTIÖTIEDOTE 9.5.2017 kello 15:00

United Bankers Oyj kasvattaa omistustaan UB Nordic Forest Management Oy:ssä 100 prosenttiin

United Bankers Oyj (“United Bankers”, “Yhtiö”) kasvattaa 9.5.2017 allekirjoitettujen kauppakirjojen mukaisesti omistusosuutensa 100 prosenttiin UB Nordic Forest Management Oy:ssä (“UBNFM”). UBNFM on United Bankersin metsäsijoittamiseen erikoistunut tytäryhtiö.  Kauppa toteutetaan hankkimalla kokonaisuudessaan VB-Summerhouse Oy:n omistama 12,0 prosentin osuus osakekannasta. VB-Summerhouse Oy on UBNFM:n toimitusjohtajan Mikael Beckin määräysvaltayhteisö. Kaupan osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Omistusosuuden kasvulla ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta United Bankers -konsernin tilikauden tulokseen vuonna 2017.

“Reaaliomaisuussijoittaminen, johon metsäsijoittaminenkin kuuluu, on yksi yhtiömme strategisista painopistealueista. Omistusosuuden kasvu sataan prosenttiin tukee myös tavoitettamme yksinkertaistaa konsernin omistusrakenteita”, sanoo United Bankersin toimitusjohtaja Patrick Anderson.

Lisätietoja antaa:
Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 2538 0236

Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Merasco Oy, puhelin: 09 6129 670.

United Bankers lyhyesti:
United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu sijoitusalan konserni. Yhtiön liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito, arvopaperinvälitys, investointipankkitoiminta ja rahastojen hallinnointi. Varainhoidossa yhtiö on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama ja konsernin palveluksessa työskentelee 102 henkilöä (12/2016). Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 20,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,5 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 2,0 miljardia euroa (12/2016). Yhtiö on ollut listattuna First North Finland -markkinapaikalla marraskuusta 2014 lähtien. Tutustu tarkemmin United Bankers Oyj:hin osoitteessa www.unitedbankers.fi.