United Bankers Oyj:n tilinpäätöstiedote 2015 – Kasvu jatkui haasteellisesta markkinaympäristöstä huolimatta

18.2.2016 United Bankers

United Bankers Oyj

YHTIÖTIEDOTE 18.2.2016 kello 9:00

United Bankers Oyj:n tilinpäätöstiedote 2015 – Kasvu jatkui haasteellisesta markkinaympäristöstä huolimatta

Tammi-joulukuu 2015 lyhyesti

Tiedotteen luvut perustuvat tilintarkastettuun konsernitilinpäätökseen.

  • United Bankers -konsernin liikevaihto (sijoituspalvelutoiminnan tuotot) tilikaudella oli 27,4 miljoonaa euroa (20,4 milj. euroa 1-12/2014).
  • Konsernin liikevoitto tilikaudella oli 6,5 miljoonaa euroa (3,9 milj. euroa 1-12/2014).
  • Tilikauden voitto oli 3,6 miljoonaa euroa (2,1 milj. euroa 1-12/2014).
  • Osakekohtainen tulos oli 2,39 euroa (1,71 euroa 1-12/2014).

Hallitus ehdottaa osinkoa maksettavaksi 2,35 euroa osakkeelta.

United Bankers Oyj:n (“United Bankers”, “Yhtiö”) vakaa kasvu jatkui vuonna 2015: asiakasmäärä kohosi 5 563:een (5 017 asiakasta 31.12.2014) ja hallinnoitavien varojen määrä 1 662 miljoonaan euroon (1 434 milj. euroa 31.12.2014). Konserni toteutti kasvustrategiaansa sekä yritysostoin että nykyisiä liiketoimintoja laajentamalla. Erityisesti pääomarahastoliiketoiminnan kehittämisellä sekä reaaliomaisuussijoittamisen ratkaisuilla oli vuonna 2015 merkittävä rooli. Yhtiö jatkoi investointejaan tietojärjestelmiin ja verkkopalveluiden kehittämiseen.

Konsernin vakavaraisuus säilyi edelleen erittäin hyvällä tasolla. Lisätietoja vakavaraisuudesta löytyy tiedotteen liitteestä.                                                                 

 

Heinä-joulukuu 2015 lyhyesti

  • Konsernin liikevaihto oli vuoden jälkimmäisellä puoliskolla 10,2 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa 7-12/2014)
  • Konsernin liikevoitto oli 1,3 miljoonaa euroa (2,0 milj. euroa 7-12/2014)
  • Osakekohtainen tulos oli 0,58 euroa (0,54 euroa 7-12/2014)

United Bankers -konsernin liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen kasvu jäivät vaatimattomiksi vuoden 2015 jälkimmäisellä puoliskolla. Konsernin liikevoitto supistui heinä-joulukuun aikana verrattuna edellisvuoteen. Osakemarkkinoiden heikko  kehitys erityisesti alkusyksyn aikana vaikutti selvästi konsernin liiketoimintaan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Esimerkiksi hoidettavan varallisuuden määrän ja asiakasmäärän kasvu jäivät vaatimattomaksi osakekurssien laskiessa ja asiakkaiden lykätessä sijoituspäätöksiään.  Heikko markkinatilanne vaikutti myös rahastojen ja varainhoidon tuottokehitykseen, joka noudatti yleistä markkinakehitystä. Tämä vaikutti osaltaan Yhtiön tuloskehitykseen.

 

Avainluvut (Luvut on esitetty tarkemmin tiedotteen liitteessä)

 

7-12/2015 7-12/2014 muutos-% 1-12/2015 1-12/2014 muutos-%
Liikevaihto, MEUR 10,2 9,8 4,8 % 27,4 20,4 34,3 %
Liikevoitto, MEUR 1,3 2,0 -35,4 % 6,5 3,9 67,0 %
Kauden tulos, MEUR 0,9 0,7 26,4 % 3,6 2,1 71,8 %
Tulos per osake, EUR 0,58 0,54 6,3 % 2,4 1,71 39,9 %
Tulos per osake, EUR, laimennusvaikutuksella oikaistuna 0,58 0,54 6,2 % 2,4 1,71 39,7 %
Asiakasmäärä kauden lopussa       5 563 5 017 10,9 %
Hallinnoitavat varat kauden lopussa, MEUR       1 662 1 434 15,9 %

 

 

United Bankers -konsernin vuosi 2015

United Bankers -konserni jatkoi vuonna 2015 työtään kasvustrategiansa toteuttamiseksi. Vuoden 2014 lopussa järjestetty listautuminen First North Finland -markkinapaikalle tuki osaltaan Yhtiön kasvuponnisteluja. Konsernin hallinnoitavien varojen määrä sekä asiakasmäärä jatkoivat vakaata kasvuaan. Hallinnoitavien varojen määrä nousi 15,9 prosentilla noin 1,7 miljardiin euroon, vaikka loppuvuoden 2015 heikko markkinakehitys hidastikin hoidettavan varallisuuden kasvuvauhtia. Asiakasmäärä nousi vuoden aikana 10,9 prosentilla yli 5 500 asiakkaaseen. Konsernin liikevaihto kasvoi 34,3 prosenttia 27,4 miljoonaan euroon. Kannattavuus säilyi hyvällä tasolla ja liikevoitto kohosi 67 prosenttia 6,5 miljoonaan euroon. Tulos per osake (laimennettu) nousi puolestaan 39,7 prosenttia 2,39 euroon. Konsernin henkilöstömäärä kasvoi 99 henkilöön (85 henkilöä 31.12.2014).

United Bankers -konsernille kuten muillekin sijoituspalveluyrityksille vuosi oli kaksijakoinen: vuoden alkupuoliskolla osakemarkkinat kehittyivät vahvasti, kun taas jälkimmäisellä vuosipuoliskolla kurssikehitys oli laskuvoittoista. United Bankersissa tämä vaikutti sekä UB Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien rahastojen että UB Omaisuudenhoito Oy:n varainhoitosalkkujen tuottokehitykseen, joka noudatti pitkälti yleistä markkinakehitystä. Heikon markkinatilanteen seurauksena tuotot jäivät vuoden jälkipuoliskolla pääosin vaatimattomiksi, mikä heijastui myös konsernin tuloskehitykseen. 

United Bankers -konsernin varainhoitotuotteiden ja palveluiden myynnistä vastaava UB Omaisuudenhoito Oy panosti vuonna 2015 myyntiverkostonsa laajentamiseen. Varainhoitotuotteiden myynti aloitettiin Ruotsissa UB Omaisuudenhoidon sivuliikkeen, UB Asset Management filialin, toiminnan käynnistyttyä vuoden 2015 alussa. UB:n rahastot ovat olleet merkittävissä muun muassa Ruotsin PPM-eläkesäästöjärjestelmässä sekä Nordnetin ja Avanzan rahastoportaaleissa. UB Omaisuudenhoito laajensi konttoriverkostoaan myös Suomessa. Turun konttori aloitti toimintansa syyskuussa 2015.

Haasteellisesta markkinaympäristöstä huolimatta UB Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien rahastojen pääomat kasvoivat vuoden aikana 21,2 prosenttia 589 miljoonaan euroon. Nettomerkinnät rahastoihin olivat 72 miljoonaa euroa. Matalien markkinakorkojen ympäristössä United Bankers -konsernin tarjoamat reaaliomaisuussijoittamisen ratkaisut herättivät kasvavaa kiinnostusta. Alhainen korkotaso ja osakemarkkinoiden kehitykseen liittyvä epävarmuus kannustivat sijoittajia etsimään tasaista kassavirtaa tuottavia ja vakaasti kehittyviä sijoituskohteita. Kiinteistö-, infrastruktuuri- ja metsäsijoittaminen kuuluvatkin konsernin strategisiin painopistealueisiin niin rahastoissa, varainhoidossa kuin pääomarahastoliiketoiminnassakin.

Myös strukturoitujen sijoituslainojen myynti säilyi hyvällä tasolla, vaikka alhaisen korkotason ympäristö aiheuttikin haasteita strukturoitujen sijoituslainojen markkinoille. UB Omaisuudenhoito Oy toi vuoden aikana markkinoille 19 uutta strukturoitua sijoituslainaa. Struktuurimyynti kohosi 115 miljoonaan euroon, ja yhtiö säilytti markkinaosuutensa tuotteiden myynnissä 6,0 prosentissa. Suosituimpia tuotteita olivat edelleen erilaiset korkostruktuurit. Kokonaisuudessaan UB Omaisuudenhoidon varainhoitotuotteiden ja -palveluiden kokonaismyynti kasvoi edellisestä vuodesta noin 21 prosenttia 278 miljoonaan euroon.

Yksi United Bankersin kasvustrategian painopisteistä on pääomarahastoliiketoiminnan laajentaminen. Reaaliomaisuussijoittamiseen keskittynyt tytäryhtiö UB Real Asset Management Oy aloitti valmistelut pääomarahastopohjaisten kiinteistörahastoratkaisujen perustamiseksi. Uuden pohjoismaisiin kiinteistöihin sijoittavan erikoissijoitusrahasto UB Nordic Propertyn on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 ensimmäisen puoliskon aikana.

United Bankersin kasvustrategiaan kuuluu toiminnan laajentaminen myös yritysostojen kautta. Osana tätä strategiaa UB Omaisuudenhoito Oy hankki lokakuussa 2015 60 prosenttia Quorum Lainoittaja Oy:n osakekannasta. Quorum Lainoittaja Oy toimi vastuunalaisena yhtiömiehenä Quorum Yritysrahoitusrahasto I Ky:ssä. Kaupan myötä yhtiön nimi muuttui UB Yritysrahoitus Oy:ksi ja rahaston nimi UB Yritysrahoitusrahasto I Ky:ksi. Yritysrahoitusrahasto on uudenlainen rahasto Suomessa, ja sillä arvioidaan olevan suuri potentiaali nyky-ympäristössä. Sen toiminta-ajatuksena on edistää ammattimaisten sijoittajien varojen keräämistä ja niiden edelleen lainaamista suomalaisille pienille ja keskisuurille yrityksille yhteistyössä pankkien kanssa. Tavoitteena on käynnistää UB Yritysrahoitusrahasto I Ky:n toiminta vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä.

UB Rahastoyhtiö Oy:ssä jatkettiin rahastovalikoiman kehittämistä ja laajentamista. UB Amerikka -rahaston salkunhoidossa otettiin toukokuussa käyttöön uusi niin sanottuun kompetenssianalyysiin perustuva sijoitusstrategia, joka toimii Yhdysvalloissa patentin saaneen algoritmin pohjalta. Erikoissijoitusrahasto UB Nordicin nimi muuttui syyskuussa erikoissijoitusrahasto UB Smartiksi, ja samalla rahasto vaihtoi strategiaansa allokaatiorahastoksi, jonka sijoitustoiminnan osana hyödynnetään hyvän riski-tuotto-suhteen tarjoavia UB:n reaaliomaisuusrahastoja. Uusi lyhyen koron rahasto, erikoissijoitusrahasto UB Korko Plus, aloitti puolestaan toimintansa lokakuussa. Vuoden aikana toteutettiin myös UB Eurooppa -rahaston sulautuminen UB HR Suomi -rahastoon. United Bankers laajensi valikoimaansa myös metsäsijoittamisessa. UB Rahastoyhtiön hallinnoima ensimmäinen suurelle yleisölle suunnattu erikoissijoitusrahasto UB Metsä aloitti toimintansa vuoden 2015 lopussa. Rahasto oli ensimmäistä kertaa avoinna merkinnöille joulukuussa ja merkintöjä kerättiin yhteensä 5,4 miljoonan euron edestä.

UB Rahastoyhtiö Oy sai toukokuussa vaihtoehtorahastojen hoitamiseen liittyvän AIFM-toimiluvan, mikä edistää osaltaan pääomarahastoliiketoiminnan kehittämis- ja laajentamismahdollisuuksia.

United Bankersin tytäryhtiö UB Nordic Forest Management Oy hyötyi sijoittajien kasvavasta kiinnostuksesta metsäsijoittamiseen. Yhtiön toisen metsärahaston UB Nordic Forest Fund II Ky:n varojen keruu käynnistyi keväällä. Rahaston sijoitussitoumuksien tavoitekoko ylittyi vuoden aikana päätyen 46,8 miljoonaan euroon. Yhtiön ensimmäisen pääomarahaston UB Nordic Forest Fund I Ky:n tilahankinnat saatiin päätökseen, ja rahaston kokonaispääoma, yhteensä 50 miljoonaa euroa, tuli sijoitetuksi kesäkuun loppuun mennessä.  Yhteensä rahastojen kokonaispääomat vieras pääoma mukaan lukien olivat vuoden lopussa yli 90 miljoonaa euroa. United Bankers -konsernin metsärahastot olivat vuoden loppuun mennessä hankkineet metsää lähes 100 miljoonalla eurolla, yhteensä noin 40 000 hehtaaria.

Listautumisantien ja yritysjärjestelyjen osalta vuosi 2015 jatkui edellisvuoden tapaan aktiivisena. UB Securities Oy toimi merkintäpaikkana ja UB Capital Oy hyväksyttynä neuvonantajana Piippo Oyj:n listautuessa First North Finland -markkinapaikalle. UB Securities toimi lisäksi Ixonos Oyj:n merkintäoikeusannin järjestäjänä sekä yhtiön pääomistajan julkisen ostotarjouksen järjestäjänä. UB Securities toimi taloudellisena neuvonantajana myös useiden listaamattomien yhtiöiden varainhankinnassa.

UB Capital Oy:n palveluiden kysyntä jatkui vilkkaana vuoden 2015 aikana ja yhtiön asema pohjoismaisessa investointipankkikentässä vahvistui selvästi. UB Capital toimi vuonna 2015 neuvonantajana useissa pohjoismaisissa transaktioissa, joista 12 saatiin päätökseen tilikauden aikana. UB Capital toimi neuvonantajana muun muassa Paulig-konsernin ostaessa Risenta AB:n, Bravida-konsernin ostaessa Peko-konsernin ja Dovre Group Oyj:n ostaessa Norwegian Petroleum Consultants AS:n. UB Capital toimi myös myyjän neuvonantajana Anläggning & Kabel Entreprenad i Malmö AB:n myynnissä Priveq Investment Fund IV:lle. Lisäksi yhtiö toimi neuvonantajana Eltete Oy:n vaihtovelkakirjalainan liikkeeseenlaskussa.

United Bankers -konserni jatkoi vuoden 2015 aikana panostuksiaan sekä sisäisten tietojärjestelmiensä että verkkopalveluidensa kehittämiseen. Vuoden aikana saatiin päätökseen muun muassa UB Rahastoyhtiön osuusrekisterin, rahastojen hallinnoinnin ja arvonlaskennan siirto kokonaan uuteen järjestelmään. IT-järjestelmien ja verkkopalveluiden kehittämisen tavoitteena on tehostaa toimintoja, mahdollistaa asiakasmäärän merkittävä kasvu sekä parantaa asiakaspalvelua entisestään.

United Bankers Oyj:n hallitus päätti uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä kesäkuussa 2015. Järjestelmän tarkoituksena on tukea konsernin liiketoimintastrategiaa, yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet Yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa avainhenkilöt Yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen Yhtiön osakkeiden ansaintaan ja arvon kehitykseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Toimitusjohtaja Patrick Anderson

Kasvutarinaa rakennetaan pitkäjänteisesti

United Bankersin 29. toimintavuosi oli monella tapaa historiallinen. Saavutimme vuonna 2015 Yhtiön kaikkien aikojen suurimman liikevaihdon, hallinnoitavan varallisuuden ja asiakasmäärän. Liikevoitolla mitattuna vuosi oli Yhtiön historian toiseksi paras. Parannettavaa jäi siis vielä, ja kunnianhimo liiketoiminnan kasvattamiseen säilyy edelleen. Tavoitteisiimme pyrimme keskittymällä tärkeimpään tehtäväämme: asiakkaidemme varallisuuden kartuttamiseen pitkällä aikavälillä. Asiakkaidemme varallisuuden arvon nousu mahdollistaa myös Yhtiömme arvon kasvattamisen. Olennaista on, että panostamme niihin kasvutekijöihin, joihin voimme itse vaikuttaa.

UB:n kaltaiselle keskisuurelle sijoitusalan yritykselle kasvu ei ole vaihtoehto vaan edellytys sille, että toiminta jatkuu menestyksekkäästi myös tulevaisuudessa. Kova kilpailu, Suomen heikko taloustilanne ja kiristyvä sääntely aiheuttavat sen, että kannattavan ja pitkäjänteisen kasvun saavuttaminen on entistä haasteellisempaa. Vaihtoehtoina ovat: kasva tai kuihdu.

Vuonna 2015 investoimme järjestelmäkehitykseen ja verkkopalveluihin enemmän kuin minään aikaisempana vuonna. Tavoitteenamme on parantaa asiakaskokemusta sekä mahdollistaa entistä suurempien asiakasmäärien hallinnointi älykkäiden järjestelmien avulla. Näin asiantuntijoidemme aikaa vapautuu arvoa luovaan asiakastyöhön sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

Olemme toteuttaneet strategiaamme myös kansainvälisen kasvun osalta. Suomen ulkopuolelta tulevan liikevaihdon osuus kasvaa tasaisesti. Pääomarahastopuolella metsärahastojen tämänhetkinen noin 100 miljoonan euron metsävarallisuus on erinomainen saavutus yhdelle uusimmista liiketoiminta-alueistamme. Metsäsijoittamisen keskeinen merkitys näkyi myös konsernin omistussuhteissa: United Bankers kasvatti omistustaan UB Nordic Forest Managementista 78 prosenttiin alkuvuonna 2015. Myös kokonaan uusia liiketoimintoja hankittiin vuoden 2015 aikana yritysjärjestelyjen kautta. Onnistumisista huolimatta olemme edelleen vasta alkutaipaleella kasvustrategiamme toteuttamisessa.

Pörssivuosi 2016 on käynnistynyt hermostuneissa tunnelmissa. Nykyisessä markkinaympäristössä sijoittajat etsivät vakaita sijoituskohteita, jotka tuottavat tasaista kassavirtaa. Tämä luo UB:lle mahdollisuuksia muun muassa vahvan reaaliomaisuusosaamisemme ansiosta. Myös strukturoitujen sijoituslainojen tarjoamisessa UB:lla on vankkaa näyttöä markkinatilanteeseen sopivien ratkaisujen löytämisessä.

Markkinoilla tällä hetkellä vallitseva epävarmuus ei paranna kasvunäkymiä lyhyellä aikavälillä. Keskipitkällä aikavälillä se tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuuksia, sillä huonoina aikoina sekä asiakkaat että avainhenkilöt liikkuvat herkemmin. Yritysjärjestelyjen osaltakin hinnoittelussa vallitsee silloin kohtuus. Kohta 30 vuoden historiamme aikana olemme aina onnistuneet voittamaan markkinaosuuksia huonoina aikoina. Onnistunut salkunhoito, laadukkaat tuotteet ja palvelut, tehokas myynti sekä teknologian hyödyntäminen ovat askelmerkkimme myös tästä eteenpäin.

 

Toimintaympäristö

Vuosi 2015 oli sijoitusmarkkinoilla kaksijakoinen. Kevään aikana osakemarkkinat kehittyivät varsin vahvasti muun muassa keskuspankkien rahapoliittisten elvytystoimien tukemana. Euroalueella alkuvuoden myönteisten talousnäkymien taustalla oli myös euron merkittävä heikkeneminen suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Alkuvuoden vahvaa kurssinousua seurasi kuitenkin kesällä käynnistynyt voimakas korjausliike markkinoilla. Huolet Kiinan talouskasvun hidastumisesta ja Kiinan osakemarkkinoiden jyrkät pudotukset käänsivät kurssit laskuun myös muissa maailman pörsseissä. Osakekurssien laskun taustalla oli ennen kaikkea pelot teollisuustuotannon supistumisesta, sillä Kiinan kasvun hidastuminen vaikuttaa koko maailmantalouden kasvunäkymiin. Myös Yhdysvaltain keskuspankin kiristyvä rahapolitiikka ja huoli sen vaikutuksesta Yhdysvaltain talouden kasvunäkymiin lisäsivät loppuvuoden aikana epävarmuutta sijoittajien parissa. 

Maailmantalouden heikentyneet kasvunäkymät johtivat myös raaka-aineiden hintojen laskuun vuoden 2015 aikana. Varsinkin öljyn hinta putosi vuoden aikana entisestään. Raaka-aineiden hintojen lasku heikensi erityisesti useiden kehittyvien talouksien kasvunäkymiä.

Keskuspankit eri puolilla maailmaa esimerkiksi Euroopassa ja Japanissa jatkoivat vuoden 2015 aikana erittäin kevyttä rahapolitiikkaansa. Euroopan keskuspankki indikoi jopa ottavansa uusia elvytyskeinoja käyttöön, mikäli talouskasvunäkymät sitä edellyttävät. Maailmantalouden heikentyneiden kasvunäkymien seurauksena myös Yhdysvaltojen keskuspankin odotetaan nyt puntaroivan tulevaa koronnostotahtiaan erittäin tarkasti.

Finanssialalla valmistautuminen kiristyvään sääntelyyn työllisti toimialan yrityksiä myös vuonna 2015. Esimerkiksi rahoitusmarkkinoita koskevan MiFID II -direktiivin mukaiseen sääntelyyn vastaaminen lisää alan yritysten hallinnollisia kustannuksia ja luo yrityksille merkittäviä haasteita muun muassa tietojärjestelmien kehittämiseen. Vuoden 2015 lopussa tullut tieto MiFID II -direktiivin voimaantulon lykkääntymisestä ainakin vuodella helpottaa hieman sääntelyyn liittyvää aikatauluhaastetta. Hallinnollisen taakan ja kustannuspaineiden uskotaan kuitenkin lisääntyvän edelleen.

 

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Tilikauden päättymisen jälkeen United Bankers Oyj:n tytäryhtiö UB Omaisuudenhoito Oy hankki helmikuussa 2016 POP Pankkien sijoituspalveluyritys Optium Oy:n. Optiumin osto sopii erinomaisesti United Bankers -konsernin toteuttamaan kasvustrategiaan. Kaupan myötä United Bankers -konserni voi saada merkittävän määrän uusia asiakkaita varainhoitopalvelujen piiriin. Optiumin läheinen yhteistyö POP Pankkien kanssa mahdollistaa varainhoitopalveluiden tarjoamisen myös POP Pankki -ryhmän pankeille ja niiden asiakkaille. Lisäksi Optiumin osto laajentaa United Bankers -konsernin maantieteellistä verkostoa, sillä Optiumin toimipiste on Tampereella, jossa United Bankers -konsernilla ei entuudestaan ole toimistoa. Kaupan myötä Optium Oy:n nimi muuttui UB Omaisuudenhoito Tampere Oy:ksi.

 

Tulevaisuudennäkymät

Sijoitusmarkkinoiden epävarmuus on lisääntynyt edelleen vuoden 2016 alussa. Toimintaympäristö aiheuttaa haasteita hallinnoitavien varojen määrän kasvattamiselle sekä jonkin verran myös uusasiakashankinnalle. United Bankers -konserni on pyrkinyt kehittämään liiketoimintojaan ja tuotetarjontaansa siten, että rahastojen ja muiden varainhoitotuotteiden joukosta löytyy ratkaisuja, jotka vastaavat erilaisiin markkinatilanteisiin.

United Bankers -konserni jatkaa kasvustrategiaansa määrätietoisesti keskittyen pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseen, eivätkä lyhytaikaiset heilahtelut sijoitusmarkkinoilla näin ollen vaikuta strategian toteuttamiseen. Markkinaympäristön heikkous sekä kiristyvän sääntelyn luomat kustannuspaineet saattavat jopa lisätä mahdollisuuksia toteuttaa kannattavia yritys- tai liiketoimintakauppoja. Yritysjärjestelyitä nähtäneen toimialalla jatkossakin, sillä erityisesti alan pienimpien yhtiöiden toimintaedellytykset vaikeutuvat kiristyvän sääntelyn myötä. Haasteellinen toimintaympäristö voi tarjota innovatiiviselle ja nopealiikkeiselle yritykselle myös mahdollisuuden kasvattaa markkinaosuuttaan toimialalla.

Negatiivisen markkinatilanteen johdosta Yhtiö arvioi vuoden ensimmäisen puoliskon tuloksen jäävän selvästi viime vuoden erittäin vahvan alkuvuoden tuloksesta. Mikäli markkinatilanne normalisoituu, liiketoiminnan kasvunäkymät koko vuoden osalta ovat edelleen hyvät. Konsernissa jatketaan toimintojen tehostamiseen tähtääviä hankkeita kuten muun muassa IT-järjestelmien kehittämistä ja digitaalisten palveluiden laajentamista.

 

Tilinpäätöksen julkistaminen ja varsinainen yhtiökokous 2016

United Bankers -konsernin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2015 julkaistaan 2.3.2016 Yhtiön verkkosivuilla Sijoittajat -osiossa osoitteessa www.unitedbankers.fi.

United Bankers Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestetään keskiviikkona 23.3.2016 klo 15:00 alkaen Vanhan Ylioppilastalon musiikkisalissa osoitteessa Mannerheimintie 3, Helsinki. Yhtiö julkistaa kutsun osoitteessa www.unitedbankers.fi viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta.

Hallitus ehdottaa osinkoa maksettavaksi 2,35 euroa osakkeelta, ja se maksetaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta.

United Bankers Oyj:n puolivuotiskatsaus kaudelta 1.1.-30.6.2016 julkaistaan arviolta 25.8.2016.

 

Lisätietoja antaa:

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Merasco Oy, puhelin: 09 6129 670.

 

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu sijoitusalan konserni. Yhtiön liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito, arvopaperinvälitys, investointipankkitoiminta ja rahastojen hallinnointi. Varainhoidossa yhtiö on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama ja konsernin palveluksessa työskentelee 99 henkilöä (12/2015). Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 27,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 6,5 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 1,7 miljardia euroa (12/2015). Yhtiö on ollut listattuna First North Finland -markkinapaikalla marraskuusta 2014 lähtien. Tutustu tarkemmin United Bankers Oyj:hin osoitteessa www.unitedbankers.fi.

 

 

 

Liite tilinpäätöstiedotteeseen: taulukot ja tunnusluvut
Tiedote pdf-muodossa