United Bankers Oyj:n uusi osakepohjainen kannustinjärjestelmä avainhenkilöille

27.2.2018 United Bankers

United Bankers Oyj
YHTIÖTIEDOTE 27.2.2018 kello 9.15

United Bankers Oyj:n uusi osakepohjainen kannustinjärjestelmä avainhenkilöille

United Bankers Oyj:n (“United Bankers”, “Yhtiö”) hallitus on päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on tukea konsernin liiketoimintastrategiaa sekä sitouttaa avainhenkilöt Yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen Yhtiön osakkeiden ansaintaan ja arvon kehitykseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Uusi osakepalkkiojärjestelmä käsittää vuotta 2018 koskevan ansaintajakson sekä kolmen vuoden ansaintajakson koskien kalenterivuosia 2018-2020.

Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Sekä yhden että kolmen vuoden mahdollinen palkkio perustuu hallituksen asettamien konsernin taloudellisten tavoitteiden sekä kullekin avainhenkilölle asetettujen yksilötason tavoitteiden saavuttamiseen. Mahdollinen palkkio kultakin ansaintajaksolta maksetaan ansaintajakson päätyttyä neljässä erässä noin kolmen vuoden aikana. Palkkio maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Avainhenkilön tai hänen määräysvaltayhteisönsä on omistettava kiinteän bruttovuosipalkkansa arvoa vastaava määrä osakkeita niin kauan kuin avainhenkilön työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön jatkuu.

Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu tällä hetkellä kahdeksan henkilöä. Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 25 000 United Bankers Oyj:n A-osakkeen arvoa, mikä mahdollistaa nykyisten avainhenkilöiden lisäksi tulevien avainhenkilöiden liittymisen kannustinjärjestelmään. Järjestelmän puitteissa kolmen vuoden aikana maksettavista palkkioista noin 25 prosentin osuus, yhteensä enintään 6 250 osaketta, maksetaan Yhtiön osakkeina ja loput rahana. Tällä pyritään minimoimaan kannustinjärjestelmän diluutiovaikutus nykyisille omistajille. Kannustinjärjestelmän kautta annettavat osakkeet voidaan hankkia joko osittain tai kokonaan markkinoilta tai suunnatusti osakeannilla. 

Uusi osakepohjainen kannustinjärjestelmä täydentää edellistä 24.6.2015 julkistettua järjestelmää eikä sillä arvioida olevan merkittävää vaikutusta konsernin liikevoittoon sen voimassaoloaikana. Järjestelmän avulla Yhtiö vastaa luottolaitostoiminnasta annetussa laissa asetettuihin johdon palkitsemista koskeviin vaatimuksiin.  Samalla järjestelmä sitoo johdon ja omistajien pitkän aikavälin tavoitteet entistäkin paremmin yhteen.

UNITED BANKERS OYJ

Hallitus

Lisätietoja antaa:

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Merasco Oy, puhelin: 09 6129 670.

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu sijoitusalan konserni. Yhtiön liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito, arvopaperinvälitys, investointipankkitoiminta ja rahastojen hallinnointi. Varainhoidossa yhtiö on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama ja konsernin palveluksessa työskentelee 107 henkilöä (12/2017). Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 25,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,6 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 2,3 miljardia euroa (12/2017). Yhtiö on ollut listattuna First North Finland -markkinapaikalla marraskuusta 2014 lähtien. Finanssivalvonta valvoo Yhtiön toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankers Oyj:hin osoitteessa unitedbankers.fi.