5 vinkkiä sijoittajalle

Sijoittajille on tarjolla nykyään lukuisa määrä erilaisia tuotteita ja palveluita. Sijoittamisen aloittaminen tai sopivan tuotteen tai palvelumuodon valitseminen voikin tuntua joskus vaikealta. Palvelua tai sijoituskohdetta valittaessa tärkeintä on pohtia omia tavoitteitaan ja lähtökohtiaan. Sijoitusasioissa kannattaa myös rohkeasti hyödyntää asiantuntijan neuvoja.

1. Lähtötilanne ja sijoitustoiminnan tavoitteet

Sijoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Sijoitustoiminnalle on tärkeää asettaa realistiset tavoitteet, jotka vastaavat omaa riskiprofiilia ja suunniteltua sijoitusaikaa. Sijoittajien lähtötilanteet ovat hyvin erilaisia: yksi sijoittaa pikkuhiljaa säästäen, toinen aloittaa suurella kertasijoituksella esimerkiksi myytyään yrityksensä tai saatuaan perinnön. Sijoitusajalla on merkittävä vaikutus siihen, kuinka suurta riskiä sijoittaja voi ottaa.

Sijoitustuotteen tai -palvelun valintaan vaikuttavat myös sijoittamisen tavoitteet: sijoitetaanko varoja esimerkiksi jonkin hankinnan rahoittamiseksi, halutaanko varallisuutta kartuttaa tulevaisuutta – vaikkapa eläkepäiviä – varten vai onko keskeisintä nykyisten pääomien arvon turvaaminen.

Tuotteita tai palveluita valittaessa sijoittajan kannattaa arvioida myös omaa osaamistaan ja kokemustaan. Lähtökohtana on, että sijoittajan tulee aina ymmärtää sijoituksen riskit ja tuoton muodostuminen. Myös sijoituksen verokohtelu saattaa olla yksi sijoituspäätöksen perusteista.

2. Sijoitusaika
Suunniteltu sijoitusaika vaikuttaa olennaisesti sijoittajan riskinottokykyyn ja on siksi keskeinen tekijä sijoitustoiminnassa. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mitä pidempi sijoitusaika on, sitä enemmän sijoittaja voi ottaa riskiä, ja sitä korkeampaa tuottoa tavoitella. Tämä johtuu siitä, että korkean tuotto-odotuksen sisältävään sijoituskohteeseen liittyy lyhyellä aikavälillä suurempi riski arvonheilahteluun eli volatiliteettiin. Tästä johtuen esimerkiksi osakesijoituksia suositaan silloin, kun suunniteltu sijoitusaika on pitkä. Tällöin on suurempi todennäköisyys saavuttaa osakemarkkinoiden matalariskisiä sijoituksia korkeampi tuotto.

Salkun sijoituksilla saattaa olla keskenään erilainen sijoitushorisontti. Osa varoista on mahdollista sijoittaa hyvinkin pitkäksi aikaa, kun taas osa varoista voidaan joutua nostamaan jo lyhyemmällä aikavälillä. Oman sijoitussalkun suunnittelussa kannattaakin huomioida eri sijoituskohteiden keskinäiset painotukset siten, että riittävä osa salkun sijoituksista on aina sellaisissa kohteissa, joista pääomia on helppo vapauttaa. Lisäksi pitkäaikaiset, mahdollisesti määräaikaiset, sijoitukset on syytä ajoittaa niin, että ne erääntyvät säännöllisesti ajan mittaan. Sijoittajan on hyvä varautua myös tilanteeseen, jossa suunniteltu sijoitusaika yllättäen muuttuu. Tämän vuoksi on hyvä tarkistaa, onnistuuko sijoituskohteesta luopuminen helposti, ja liittyykö myymiseen tai lunastukseen kustannuksia.

3. Riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä

Riski ja tuotto-odotus vaihtelevat merkittävästi eri sijoituskohteiden välillä. Sijoittamisen yhteydessä puhutaan usein omaisuusluokista, joita ovat muun muassa osakkeet, korot, kiinteistöt ja raaka-aineet. Eri omaisuusluokkien riskitasot eroavat toisistaan, mutta myös omaisuusluokkien sisällä eri sijoituskohteiden riskeissä voi olla suurtakin vaihtelua. Esimerkiksi korkosijoituksissa matalin riski ja tuotto-odotus liittyvät pankkitalletuksiin ja korkeampi riski ja tuotto-odotus puolestaan yrityslainoihin. Osakesijoitusten riskitasoon vaikuttaa muun muassa se, sijoitetaanko niin sanottuihin arvoyhtiöihin vai kasvuyhtiöihin. Myös sijoitusten maantieteellinen alue vaikuttaa: kehittyviin markkinoihin liitetään tyypillisesti korkeita kasvuodotuksia, mutta myös arvonheilahtelut näillä markkinoilla ovat usein voimakkaampia kuin kehittyneillä markkinoilla.

Mikäli sijoittaja haluaa karttaa riskiä, sijoitustoiminnan tuottotavoitteet on syytä pitää maltillisina. Vastaavasti korkeaan tuottoon pyrkivän sijoittajan on oltava valmis hyväksymään suurempi riski. Sijoittajan riskinottokykyyn vaikuttavat muun muassa sijoitusaika, sijoitustoiminnan tavoitteet, sijoittajan kokonaisvarallisuus sekä sijoituskokemus.

4. Hajautus

Sijoitusten hajauttaminen eri omaisuusluokkiin, maantieteellisille alueille sekä myös ajallisesti, on keskeinen osa sijoitusstrategiaa ja riskienhallintaa. Tärkeintä on huolehtia sijoitussalkun riittävän laajasta hajautuksesta sekä siitä, että eri omaisuusluokkien ja sijoituskohteiden painotukset vastaavat kokonaisuutena sijoittajan riskiprofiilia. Sijoituksia kannattaa hajauttaa myös ajallisesti. Samoin sijoitussalkussa on syytä säilyttää riittävä likviditeetti. Usein sijoittaja voi sitoa pääosan varoistaan pidemmäksi aikaa, mutta osa sijoituksista on hyvä pitää kohteissa, joista ne voi tarvittaessa vapauttaa nopeastikin.

Sijoitettavan varallisuuden määrä voi vaikuttaa käytettävissä oleviin vaihtoehtoihin. Suuri alkupääoma tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa kattavasti eri sijoituskohteisiin. Osa sijoituskohteista edellyttää korkeaa alkupääomaa tai kertainvestointeja. Tällaisia ovat esimerkiksi kiinteistöt sekä monet yrityslainat. Sijoitettavan varallisuuden määrä vaikuttaa myös mahdollisuuteen hajauttaa sijoituksia esimerkiksi eri maantieteellisille alueille. Pienempiä summia kerrallaan sijoittava voi kuitenkin hyödyntää esimerkiksi rahastoja sekä strukturoituja sijoituslainoja, jotka tarjoavat valmiin hajautuksen. Rahastot ovat erinomainen vaihtoehto vaikkapa silloin, kun sijoituskohde ei ole sijoittajan ulottuvilla joko korkeasta pääoman tarpeesta johtuen tai silloin, kun sijoittajan on vaikea itse seurata kohdemarkkinoiden kehitystä.

5. Hyödynnä asiantuntijaa

Uutiset välittyvät nykymaailmassa nopeasti. Ajantasaisen tiedon ja analyysiaineiston hyödyntäminen edellyttää aktiivista markkinoiden seuraamista ja kokemusta muuttuvista markkinatilanteista. Usein sijoittajan aika ei riitä omien sijoitusten riittävän aktiiviseen seurantaan. Tällöin sijoitussalkun hoitamisen voi ulkoistaa varainhoitajalle. Sijoitustuotteiden ja -palveluiden valikoima on nykyään laaja, ja sijoituskohteiden riskit, tuoton muodostuminen tai monimutkaiset rakenteet saattavat askarruttaa sijoittajaa. Onnistuminen sijoituskohteen valinnassa edellyttää sijoituskohteen ominaisuuksien ymmärtämistä. Sijoituspäätöksissä kannattaa hyödyntää rohkeasti asiantuntijan osaamista. Oman sijoittajaprofiilin ja tavoitteiden määrittely asiantuntijan avulla on keskeinen lähtökohta niin kokonaisvaltaista varainhoitoa rakennettaessa kuin yksittäistä sijoitustuotetta valittaessa.

Pitkäaikainen kokemus ja kyky hyödyntää muuttuvien markkinatilanteiden tuomia mahdollisuuksia ovat hyvän varainhoitajan ominaisuuksia.