Markkinakatsaus: Keskuspankkien elvytystoimet pitävät toiveita yllä markkinoilla
12.9.2019 Teemu Perälä
sijoitusjohtaja

Osakemarkkinoiden hyvä veto on jatkunut syksyn edetessä. Näin siitäkin huolimatta, että makrotalous on selvästi heikkenemässä ja myös yritysten tulosennusteisiin liittyy epävarmuutta. Monet perinteiset taantumaindikaattorit ovatkin nyt kohollaan, mikä näkyy osaltaan siinä, että kultaa hankitaan taas isolla kädellä. Oletettavasti keskuspankkien koronlaskuodotukset elvytyspaketteineen pitävät osakemarkkinasentimentin lämpimänä. Viimeaikainen kauppasotaan liittyvä uutisointi on myös tulkittu markkinoilla aiempaa positiivisemmin.

Pitkissä koroissa nähtiin pitkästä aikaa nousua, vaikka pidemmällä tarkastelulla tätä ei juuri huomaa. Vahvan markkinasentimentin myötä on tapahtunut rotaatiota syklisiin arvoyhtiöihin; muun muassa metsä- ja metalliyhtiöt ovat nousseet vahvasti viime aikoina. Korkoherkät toimialat, kuten esimerkiksi teleoperaattorit, ovat puolestaan olleet paineessa.

Keskuspankkipolitiikka pysyy edelleen fokuksessa. Euroopan keskuspankki laski 12.9. pidetyssä korkokokouksessaan talletuskorkoaan odotetusti 0,1 %-yksiköllä 0,5 %:iin ja ilmoitti aloittavansa uudelleen arvopapereiden osto-ohjelman. Nähtäväksi jää, mikä vaikutus näillä toimilla on talouteen, kun korot ovat olleet jo valmiiksi miinuksella. Lisäksi pankkisektorin tilannetta helpotettiin tarjoamalla pankeille mahdollisuus tallettaa keskuspankkiin nollakorolla negatiivisen koron sijaan. Yhdysvaltain keskuspankin odotetaan laskevan korkoja loppuvuoden aikana ja nyt myös Kiinan keskuspankki on aloittanut elvytystoimet muun muassa laskelmalla pankkien reservivaatimuksia.

Esitetty informaatio perustuu UB:n omiin arvioihin ja UB:n luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja UB voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.