Markkinakatsaus: Tuloskautta odotetaan mielenkiinnolla
2.10.2019 Teemu Perälä
sijoitusjohtaja

Vuoden viimeinen neljännes on käynnistynyt ja mielenkiintoinen tuloskausi on alkamassa. Heikentyvien talouskasvunäkymien johdosta kuluvan vuoden tulosennusteiden lasku on jatkunut. Osakemarkkinat eivät kuitenkaan näytä olevan tästä huolissaan – puhumattakaan ensi vuoden ennusteista, jotka odottavat edelleen vahvaa tuloskasvua. Osakesijoittajilla näyttääkin olevan vahvat odotukset kauppasodan ja Brexitin positiiviseen ratkaisuun vielä tämän vuoden aikana.

Yhdysvalloissa kuluttajilla pyyhkii edelleen hyvin ja kauppa käy. Valitettavasti talouden kuumemittareiden, ostopäällikköindeksien ja kuluttajaluottamuksen, lukemat ovat alkaneet heikentyä. Varsinkin teollisuuden ostopäällikköindeksit ovat laskeneet finanssikriisin tasoille ja pelkona on, että myös palvelualojen indeksi tulee perässä. Koronlaskut ja elvytystoimet jatkuvat molemmin puolin Atlanttia. Paine Saksan fiskaaliseen elvytykseen kasvaa Saksan talouden luisuessa kohti taantumaa. Suomen tärkeimpien kauppakumppaneiden, Ruotsin ja Saksan, talousindikaattorit ovat ennätyksellisen alhaalla. Tämä ei lupaa hyvää vientivetoisen Suomen taloudelle.

Lähiviikkoina fokus on yritystulosten lisäksi luonnollisesti kauppasotaneuvotteluissa sekä Brexitin aina yhtä mielenkiintoisissa käänteissä. Heikot historialliset talousluvut unohtuvat ja markkinasentimentti muuttuu positiiviseksi saman tien, jos edellä mainittuihin ongelmiin löytyy helpotusta. Toisaalta mitä pidempään edellä mainitut asiat kestävät, sitä suuremmaksi nousee riski, että talouden fundamentit ajavat positiivisten odotusten yli ja pelko ottaa vallan. Osakkeiden arvostus ei kuitenkaan ole erityisen halpa, joten tilaa laskulle löytyy.

Esitetty informaatio perustuu UB:n omiin arvioihin ja UB:n luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja UB voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.