United Bankersin mainemielikuva parani sijoittajien parissa

Ajankohtaista

United Bankersin mainemielikuva parani sijoittajien parissa

United Bankersin maine yksityissijoittajien parissa koheni vuoden takaisesta. Tämä käy ilmi elokuun lopulla julkaistusta Luottamus&Maine 2025 Pörssiyhtiöt -tutkimuksesta. Sijoittajien luottamus yhtiön pitkäaikaisen johdon kyvykkyyteen ja taloudelliseen suorituskykyyn nousivat United Bankersin vahvuuksiksi tänäkin vuonna.

 

Luottamus&Maine-tutkimuksessa organisaatioita arvioidaan kahdeksan kriittisen osa-alueen kautta, jotka heijastuvat myös yhtiön sidosryhmiltään saamaan luottamukseen. Organisaation saama mainepistemäärä muodostuu mitattavien teemojen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus.

Vuoden 2025 tutkimuksessa United Bankersin tulos nousi edellisvuodesta jääden kuitenkin hiuksenhienosti alle hyvän tuloksen rajan, 3,49:ään. Tulos oli kuitenkin hyvin kannustava, sillä yhtiö onnistui parantamaan mainettaan kaikilla maineen osa-alueilla. Vahvan maineen rakentaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja koko organisaation sitoutumista. Se vaatii toiminnan jatkuvaa kehittämistä, ja perustan on oltava kunnossa kaikilla eri osa-alueilla. ”UB:lla kaikki tekeminen perustuu vahvaan oikein toimimisen kulttuuriin, ja meillä vallitsee positiivinen ja kannustava ilmapiiri. Se luo maineenhallinnalle ja -rakentamiselle vakaan pohjan. Olennaista on saada nämä asiat myös näkyviksi avoimen viestinnän ja aktiivisen vuorovaikutuksen kautta”, sanoo viestintäjohtaja Inka Noramaa.

United Bankers sai tänäkin vuonna parhaimmat mainearvosanat talouden ja johdon dimensioista. Ne olivat molemmat selkeästi hyvällä tasolla. Talouden osalta arvioidaan, kuinka kannattavaksi ja taloudellisesti vakaaksi yhtiö mielletään. Johdon dimensio puolestaan kertoo, miten yhtiön johtaminen nähdään – onko yhtiöllä kyvykäs johto ja selkeä suunta. Muiden osa-alueiden arvosanat olivat edelleen kohtuullisella tasolla. Eniten vahvistui hallinnon dimensio, jonka osalta mielikuva vahvistui kaikista tutkituista pörssiyhtiöistä eniten. Hallintoon liittyvillä kysymyksillä selvitetään, kuinka avoimeksi ja läpinäkyväksi yhtiön toiminta koetaan ja kuinka oikein sen arvioidaan käyttäytyvän liiketoiminnassaan.

 

”Luottamus&Maine-tutkimus antaa meille tärkeää tukea ja suuntaa yhtiön toiminnan kehittämiseksi. Sidosryhmien kuulemisella voidaan tunnistaa meihin yhtiönä kohdistuvat odotukset. Tutkimus auttaa meitä myös kohdistamaan resurssit oikeisiin asioihin ja arvioimaan, minkälaisista asioista pitäisi viestiä ja miten”, tiivistää Inka Noramaa.

 

Näin tutkimus tehtiin

Reputation and Trust Analytics tutki Suomessa toimivien pörssiyhtiöiden mainetta touko–kesäkuussa 2025 yhteistyössä Pörssisäätiön ja Suomen Osakesäästäjät ry:n kanssa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 9 633 yksityissijoittajaa.

 

Luottamus&Maine-tutkimusmallissa jokaiselle organisaatiolle lasketaan maineluku asteikolla 1–5. Vastausten perusteella yli neljän keskiarvo tarkoittaa erinomaista tulosta, 3,50-3,99 hyvää tulosta, 3,00-3,49 kohtalaista tulosta, 2,50-2,99 heikkoa tulosta ja alle 2,50:n jäävä keskiarvo erittäin heikkoa tulosta. Kokonaispistemäärän virhemarginaali on 0,05 yksikköä suuntaansa.

 

United Bankersin saavuttama tulos noudattelee pörssiyhtiöiden maineen kehityksen yleistä suuntaa. Vuonna 2025 kaikkien tutkittujen yhtiöiden mainearvosanojen keskiarvo kohosi 3,64:ään, kun se vuonna 2024 jäi neljän vuoden mittaushistorian alhaisimmalle tasolle arvosanaan 3,56. Lue lisää pörssiyhtiöiden Luottamus&Maine-tutkimuksesta.