Annamme joululahjaksi iloa ja aikaa yksinäiselle vanhukselle!

Ajankohtaista

Annamme joululahjaksi iloa ja aikaa yksinäiselle vanhukselle!

Suomessa on paljon yksinäisiä ihmisiä. Koronapandemia on nostanut pinnalle erityisesti ikäihmisten yksinäisyyden, kun epidemian hallintaan liittyvät rajoitukset ovat kaventaneet heidän mahdollisuuksiaan kohdata toisia ihmisiä tavallisessa arjessa. Ihminen kaipaa luonnostaan toisia ihmisiä. Yksinäisyys ei ole valinta ja yksinäisyydellä voi olla merkittävä vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin.

 

Vanhuusvuosien pitäisi olla elämän onnellisimpia. Valitettavasti monelle näin ei kuitenkaan ole. Suomessa moni vanhus kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Päätimme, että on aika tehdä asialle jotain. Gubben vanhuspalvelun kautta annamme lahjaksi iloa ja aikaa yksinäiselle, vähävaraiselle vanhukselle. Lisäksi työllistämme nuoren vuodeksi eteenpäin merkityksellisen osa-aikatyön pariin.

 

 

”Aika on yksi arvokkaimmista lahjoista, jonka voimme antaa toiselle ihmiselle. Uskon, että näillä kohtaamisilla voi olla ihmeitä tekevä vaikutus”, sanoo United Bankersin viestintäjohtaja Inka Noramaa.

 

Lue lisää: onnellinen-vanhuus.fi »