Osakkeenomistajien nimitystoimikunta

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tehtävänä on valmistella yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärää, valintaa ja palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiön varsinaiselle yhtiökokoukselle vuosittain ja tarvittaessa ylimääräiselle yhtiökokoukselle sekä esitellä ne.

 

Nimitystoimikunnan päätehtävänä on varmistaa, että yhtiön hallituksella ja sen jäsenillä on yhtiön tarpeita vastaava riittävä asiantuntemus, osaaminen ja kokemus. Nimitystoimikunnassa on neljä (4) jäsentä. Nimitystoimikunnan kolme (3) jäsentä nimeää yhtiön kolme (3) suurinta osakkeenomistajaa, joilla kullakin on oikeus nimetä yksi (1) jäsen. Nimitystoimikunnan neljäntenä jäsenenä toimii yhtiön hallituksen puheenjohtaja asiantuntijaroolissa. Nimitystoimikunnan jäsenten toimikausi päättyy vuosittain, kun uusi nimitystoimikunta on valittu.

 

Nimitystoimikunnan jäsenen nimeämisoikeus on niillä osakkeenomistajilla, joiden osuus on suurin yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän osakasluettelon mukaan varsinaista yhtiökokousta edeltävän elokuun viimeisenä Nasdaq Helsingin kaupankäyntipäivänä. Mikäli osakkeenomistaja ei käytä hänelle kuuluvaa nimeämisoikeutta, siirtyy oikeus seuraavaksi suurimmalle osakkeenomistajalle, jolla muutoin ei olisi tällaista oikeutta.

 

Hallituksen puheenjohtaja pyytää vuosittain edellä esitetyn mukaisesti määritettyjä kolmea (3) suurinta osakkeenomistajaa kutakin nimeämään jäsen nimitystoimikuntaan syyskuun viimeiseen päivään mennessä.

Nimitystoimikunnan tehtävät

Nimitystoimikunnan tehtävänä on: 

  • valmistella ja esitellä yhtiökokoukselle ehdotus hallituksen jäsenten lukumääräksi ja hallituskokoonpanoksi,
  • valmistella ja esitellä yhtiökokoukselle ehdotus hallituksen jäsenten (mukaan lukien puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan) palkkioista ja palkitsemisesta toimielinten palkitsemispolitiikan mukaisesti,
  • vastata yhtiökokouksessa osakkeenomistajien kysymyksiin nimitystoimikunnan valmistelemista ehdotuksista,
  • tarkistaa yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikka hallituksen jäsenten palkitsemisen osalta ja yhtiön hallituksen monimuotoisuusperiaatteet, ja 
  • vastata hallituksen jäsenten seuraajasuunnittelusta.

Nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiökokoukselle

Nimitystoimikunnan on toimitettava varsinaiselle yhtiökokoukselle tehtävät ehdotuksensa yhtiön hallitukselle viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän tammikuun viimeisenä päivänä.

 

Mikäli nimitystoimikunnan valmisteltavaksi kuuluvasta asiasta päätetään ylimääräisessä yhtiökokouksessa, Nimitystoimikunnan on pyrittävä toimittamaan ehdotuksensa yhtiön hallitukselle niin hyvissä ajoin, että ne voidaan sisällyttää yhtiökokouskutsuun.

 

Nimitystoimikunnan ehdotukset julkistetaan pörssitiedotteella ja sisällytetään yhtiökokouskutsuun. Nimitystoimikunta esittelee ehdotuksensa ja niiden perustelut yhtiökokoukselle. 

 

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys »