Aineksia kesäralliin?

Ajankohtaista

Markkinakatsaus 8.6.2023 10.30
Teemu Perälä, salkunhoitaja

Aineksia kesäralliin?

Tätä katsausta kirjoittaessani kaikki näyttää taas hyvältä: Yhdysvaltain velkakattokiista on jälleen kerran ratkaistu, tekoälyvetoinen buumi nostaa teknologiasektoria ja vetää samalla myös S&P 500 -indeksiä ylöspäin (vaikka ne 490 ”muuta” firmaa eivät liiku minnekään), työmarkkina pysyy erittäin vahvana ja markkinoiden pelkokerroin, VIX-indeksi, matelee alamaissa ilman huolen häivää. Pahimmat taantumapelot ovat kaikonneet – mikä siis voisi mennä pieleen?

 

Pari asiaa voi toki mennä pieleen. Inflaation sitkeys ja ennustettua korkeammalla pysyvät korot ovat esimerkkejä teemoista. Inflaatio on pesiytynyt palvelusektoriin ja on hyvä pitää mielessä, että valtaosa läntisistä talouksista pyörii palvelusektorin varassa. Toki kokonaisuutena inflaation osalta pahin lienee takanapäin, mutta yllätyksiä voi tulla vaikkapa raaka-aineiden kautta, jos Kiinan hieman yskähdellen käynnistynyt koronakuopasta toipuminen pääsee kunnolla vauhtiin.

 

Tulosennusteet sojottavat yläviistoon lähes kaikkialla. Yritykset ovat toistaiseksi saaneet siirrettyä nousseet kustannukset hintoihin ilman marginaalipaineita ja kuluttaja on kiltisti maksanut. Kuinka pitkään näin voi jatkua? Vaisu talouskasvu ja kohoavat tulosennusteet ovat ristiriitainen yhdistelmä. Kuluttajan lompakko ohenee edelleen kovaa vauhtia ja kaupassa kuluttajan käsi hamuaa entistä useammin punaisen lätkän tuotteita. Lisäksi velkaisemmilla yrityksillä rahoituskustannusten nousu uudelle tasolle on yksi muuttuja lisää tuloskasvun yhtälöissä.

 

Pankkisektorilla on omat paineensa, sekä asiakkaiden että pankin puolelta. Lainojen kysyntä hyytyy korkojen noustessa, ja luotonanto puolestaan kiristyy pankkien varovaisuuden sekä mahdollisten uusien regulaatiovaatimusten takia – kiinteistösektorin murheita unohtamatta. Näillä on luonnollisesti vaikutuksia talouskasvuun.

 

Kesäralliin on kuitenkin aineksia, jos tulosennusteet jatkavat tämän hetken ennusteiden mukaisesti, ja teknologiavetoinen nousu tarttuu myös muihin pörssin sektoreihin. Muistetaan kuitenkin, että tulostaantumaa tämän hetken kurssit eivät hinnoittele.

 

 

Esitetty informaatio perustuu United Bankersin omiin arvioihin ja United Bankersin luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja United Bankers voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.
Jaa facebookissa Jaa Linkedinissä Tweet

Viimeisimmät artikkelit

Blogi 16.02.2024 8.30
Markkinakatsaus 15.11.2023 10.00
Markkinakatsaus 11.10.2023 11.00
Blogi 25.08.2023 9.50
Markkinakatsaus 25.08.2023 9.30
Markkinakatsaus 08.06.2023 10.30
Blogi 08.06.2023 10.00
Blogi 08.06.2023 9.30
Markkinakatsaus 24.05.2023 6.13
Uutiset 19.04.2023 12.00
Markkinakatsaus 18.04.2023 9.00
Video 06.03.2023 15.50
Blogi 17.02.2023 9.30
Webinaari 18.01.2023 12.00
Markkinakatsaus 07.12.2022 12.00
Markkinakatsaus 07.11.2022 9.30
Webinaari 25.10.2022 12.00
Markkinakatsaus 23.09.2022 9.30
Markkinakatsaus 26.08.2022 7.00
Markkinakatsaus 13.05.2022 10.30
Uutiset 11.05.2022 12.00
Uutiset 21.04.2022 12.00
Markkinakatsaus 21.04.2022 10.30
Markkinakatsaus 09.03.2022 10.30
Markkinakatsaus 12.11.2021 10.30
Uutiset 23.03.2021 12.00